Tavoitteenani on kasvattaa rodunomaisia, terveitä ja hyvähermoisia shetlanninlammaskoiria, jotka sopivat sekä harrastuskentille että näyttelykehiin.

Pennut luovutetaan aikaisintaan 8 viikon iässä, sirutettuina, madotettuina ja eläinlääkärin tarkastamina. Pennut syntyvät ja kasvavat normaalin arjen keskellä, samanlaisissa olosuhteissa kuin aikuiset koirat. Ne tottuvat elämisen ääniin, käsittelyyn, ihmisiin, toisiin koiriin sekä kissoihin. Minulle tärkeää on, että pennut tottuvat erilaisiin ääniin ja pintoihin.

Tärkeintä on pennulle sopiva huolehtiva koti, jossa sitä kohdellaan perheenjäsenenä. Pyrin valitsemaan jokaiselle pennulle yksilöllisesti sopivan kodin, jotta tuleva yhteinen elämä sujuisi ilman ylimääräisiä mutkia. Ensisijaisesti pennut luovutetaan harrastaviin ja näyttelyistä kiinnostuneisiin koteihin. Lisäksi odotan tulevilta kodeilta sitoutumista terveystarkastuksiin (silmien, lonkkien, polvien, kyynärien sekä selän osalta).

Shetlanninlammaskoirat ry:n pennunostajan opas

Suunnitelmissa

Feta astutettiin Kelmillä (Bumtsi Bum Itsy Bitsy Spider) ja pennut syntyivät 29.2.
Seuraavat pentuesuunnitelmat aikaisintaan 2027.