

Hei!
Olen Amanda, koiraharrastaja ja kasvattajanalku Vantaalta.
Shetlanninlammaskoirat ovat kuuluneet elämääni siitä asti, kun sain ensimmäisen oman koirani vuonna 2006. Akiliinan Fritzel eli ”Jesse” oli tricolour shetlanninlammaskoirauros, jonka luonne hurmasi kaikki. Ulkonäön puolesta se oli myös melko huomiota herättävä 46 sentin korkeudellaan. Jesse vei minut matkalle koiramaailman pyörteisiin ja matka jatkuu edelleen. Valitettavasti Jesseä ei siunattu terveysasioiden puolesta suurella onnella, joten se joutui ”eläköitymään” harrastuksista melko nuorena. Vuonna 2014 elämääni astui Aida, Dreamhill Very Lovely Story. Aida oli sijoituskoira, ja sen myötä ajatus omasta kasvatustyöstä vahvistui. Suoritin kasvattajan peruskurssin vuonna 2016 ja jäin miettimään, millainen on oma ideologiani kasvattajana ja mistä haluan kasvatustyöni aloittaa. Vuonna 2017 minulle tarjoutui mahdollisuus saada pentu tuntemastani nartusta, josta pidin – ja tämä pentu oli Soma. Soman suhteen odottelin mitä siitä kasvaa, mutta vahva ajatus oli saada siitä kantanarttu kasvatustyöhöni.
Vasta kaksi pentuetta takana ja omat ajatukseni kasvattajana verrattain tuoreita. Ihanteellinen shetlanninlammaskoira on minulle henkisesti ja fyysisesti kestävä, ulkonäöllisesti rotumääritelmää vastaava ja yhdessä työskentelystä nauttiva koira. Kaikki yhdistelmät ovat tarkkaan harkittuja ja mietittyjä, rodun etua ajatellen.
Vuosien varrella koiraharrastus on kuljettanut minut lähes jokaisen lajin läpi verijäljestä koiratanssiin, mutta tällä hetkellä aika kuluu pitkälti agilityn, tokon, ja näyttelyiden parissa. Myös rallytokossa on tullut ajoittain kisailtua. Kannustan ehdottomasti kaikkia harrastamaan yhdessä koiransa kanssa – tavoitteilla ei ole merkitystä! Yhdessä puuhastelu lujittaa koirakon välistä suhdetta, opit sekä koirastasi että itsestäsi ja harrastuksien kautta opitut taidot lisäävät myös arjen perushallintaa. Lajilla ei ole väliä!